Herätys kello 03:45, pikasuihku ja sitten päräytimme taksilla H-V:n lentokentälle. Kuski oli puhelias. Me ei. Johtuen lähinnä kellonajasta.. Aikaa meillä oli juuri soppelisti kentällä aamupalaan ja pikkuostoksiin ennen kuin siirryimme koneeseen lomalennolle Finnair AY 1981. ”Cabin crew, take your positions.”
Lentohan oli pitkä, mutta ei niin tuskainen kuin olin odottanut, lukuunottamatta korvakipua Kanadan laskun aikaan. Kotiinpaluu voi sitten olla pitkästyttävämpi, mutta siihenhän on vielä aikaa. Lento oli, kuten odotettua, täynnä eläkeläisiä. Muutamista jopa mietimme, että kuka ihme ne on päästäny yksin liikenteeseen. Yksiki yksinäinen pappa oli musertua laukkunsa painon alle joka kerran, ku nosti sitä alas hyllyltä. Ikää varmasti yli 80, mutta laukku näytti siltä, ettei oltu ekaa kertaa ulkomailla. Muutaman drinkin jälkeen (joita ne eläkeläiset by the way joi enemmän ku me) alko hurtti huumoriki lentään. Siis niillä, ei missään nimessä tietenkään meillä!! 😉 Oli sinne sekaan eksyny jokunen lapsiperhekki. Kun sitten viimein pääsimme ulos lentokentältä, kuumuus ja kosteus kyllä yllätti, positiivisesti!!
Päivä meniki sitten pitkälti siinä. Neljältä paikallista aikaa olimme täällä. Puoli kuus meillä oli infotilaisuus, mistä MELKEIN myohästyimme, ku meinattiin eksyä ja aikaa kulu sitten tinkaamiseen siitä kumman reitti on oikea. No, mínä tietystikki olin oikeassa, vaikka enhän minä ruukaa tehä tämmosistä isoa numeroa.. Sitten kävimme syomässä viereisessä kauppakeskuksessa. Tarjolla oli pikaruokaa mäkkäristä subwayhin ja KFC:n. Valitsimme kuitenkin riskillä pikapihviruokalan. Täällähän siis ei juuri missään osata englantia, vaan paikalliset sonkkäävät espanjaa, ja lujaa. Saimme tilattua pihvit ja oli muuten hyvää!! Makso yhteensä 18dollaria (mikä on kai paikallisen perushintatason mukaan keskivertoa hiukan enemmän), mutta en muista saaneeni noin hyviä pihvejä Suomessa.
Hotelimme on UPEA!! Viime marraskuussa valmistunut viiden tähden hotelli. Kaikki toimii (vessaki melkein) kuin ajatus. Sisustus on tosi moderni ja värikäs. Hotelli sijaitsee business- ja banking alueella, todella fiksu ympäristo siis, vaikkakin täällä rakennetaan hirveesti. Vieressäki yks raksatyomaa. Pilvenpiirtäjiä tää keskusta on täynnä, ne jostain syystä mieltyny niihin. Harmillisesti kuvaa pilaa kesken jääneet rakennukset, roskat ja tämmonen yleinen huono haju. Johtuu varmaan osaksi paikallisten roskaamiskulttuurista, mutta myos siitä, että koska olemme käytännossä keskellä sademetsää, kosteus on korkea. Täällä siis leijuu semmonen hometta muistuttava haju joka puolella, mutta siihen alkaa jo tottuun. Harmittelin vaan, ku partylitet jäi kotiin..
Kuvia oisin mieluusti teille jo laittanu, mutta ainakaan toistaiseksi se ei onnistu. Mutta Ville häipy jo edeltä iltadrinkeille allasbaarille ni painelen perään!!
kuulostaa täydelliseltä, kun se meriosuus on tulossa. Laukut ilmeisesti löysi myös perille?